Tervehdys kaikille!
Ajattelin kirjoittaa kuulumisia pitkästä aikaa. Siitä on jo toista vuotta kun viimeisin ”Kultakalat” -albumi ilmestyi. Tosin eihän se ole aika eikä mikään. Ajatukset ovat jo kuitenkin hetken aikaa raksuttaneet uusille Uniklubi-lauluille, ja hyvä niin. On ollut piristävää tehdä Neferin kanssa juttuja tässä välissä ja se on myös antanut uusia näkökulmia moniin asioihin.
On varmaa, että Uniklubi tulee uudistumaan musiikillisesti johonkin suuntaan eli toista ”Kultakalat” -albumia tuskin tulette kuulemaan. Ja koska Teemu vaihtoi maisemia, niin uusi basisti tuo varmasti uutta terää orkesteriin. Yksi hieno bassotaitelija onkin lupautunut kokeilemaan miltä musisointi meidän kanssamme tuntuu. Innolla odotamme mitä tulevan pitää. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Tästä alkaa ns. uusi seikkailu tämän orkesterin kanssa ja me palaamme asiaan heti kun ollaan saatu rivit kuntoon ja sitä myöten muusiikkia tehtyä. Siihen saakka näkemiin ja oikein hyvää kesää kaikille.
Rakkaudella,
Jussi
Tampereella 19.3.2012
Hyvät kanssaihmiset. Oon tullut kuukausien mietinnän päätteeksi siihen tulokseen, että matkani Uniklubi -karavaanissa päättyy. Tää on ollut uskomaton kokemus ylä- ja alamäkineen ja tulee AINA olemaan osa mua. Kiitokset jätkille näistä vuosista. On ollu härgästä. Kiitokset ja anteekspyynnöt kaikille teknikoille vuosien varrella. Iso kiitos kaikille bändin kannattajille! Rauhaa ja Rakkautta!
Kohti uusia haasteita purjehtien,
-Teemu
Backstage Rock Shopissa on saatavilla erittäin rajoitettu määrä harvinaisia Uniklubi-tuotteita: tarjolla on erilaisten pakettien muodossa lukuisia ennenjulkaisemattomia ja bändin nimikirjoituksilla varustettuja singlejä, julisteita, postikortteja, paitapaketteja sekä paljon muuta. Tsekkaa nimmaroidut spesiaalipaketit täältä!
Tämän lisäksi Backstage Rock Shopin marraskuun arvonta on vahvasti Uniklubi-aiheinen:
Osta mitä tahansa Uniklubi-tuotteita vähintään 25 euron arvosta ja osallistut automaattisesti harvinaisten Uniklubi-sinkkupakettien arvontaan! Paketteja on arvonnassa neljää erilaista ja ne arvotaan joulukuun alussa:
1) Nimmaroitu Huomenna-single + Jussin kirjoittamia Kultakalat-albumin sanoituksia + Teemun tarinointia Kultakalat-albumin kappaleista + harvinaisia postikortteja + tarroja
2) Nimmaroitu Kaikki mitä mä annoin-single + Jussin kirjoittamia Kultakalat-albumin sanoituksia + Teemun tarinointia Kultakalat-albumin kappaleista + harvinaisia postikortteja + tarroja
3) Nimmaroitu Rakkaudesta hulluuteen-single (ennenjulkaisematon radiosingle) + Jussin kirjoittamia Kultakalat-albumin sanoituksia + Teemun tarinointia Kultakalat-albumin kappaleista + harvinaisia postikortteja + tarroja
4) Nimmaroitu Varjoon juuttunut-single + Jussin kirjoittamia Kultakalat-albumin sanoituksia + Teemun tarinointia Kultakalat-albumin kappaleista + harvinaisia postikortteja + tarroja
30.9.2010 Helsingistä alkanut Kultakalat-kiertue päättyi eilen Pieksämäelle. Kiitoksia kaikille keikoilla käyneille, on ollut loistava rundi! Loppuvuosi lomaillaan ja viritellään uusia matoja koukkuihin, palataan taas astialle!
-Uniklubi
Tämän illan keikka Espoon Amarillossa on bändistä riippumattomista syistä akustinen.
Hämeenkyrön Hämyvestarit 5.8.2011. Iso kiitos ihmiset!!
1.6. Raumalta starttaavan kesäkiertueen keikkapaikka on vaihtunut, uusi keikkapaikka on Onnela.
Uniklubi esiintyy akustisesti Tampereen Igor’sin uudessa liikkeessä keskiviikkona 27.4. klo 17.00. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy, Uniklubi-fanituotteet myös myynnissä liikkeessä koko päivän.
Igor’s
Näsilinnankatu 15
33210 Tampere